Keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

KD-Naiset Etusivu

Tervetuloa KD Naisten kotisivuille!


Katso videolta, mitä asioita KD:n kansanedustajat ajavat.

***

KD Naisten toiminnanjohtaja Saara Ruokonen pitää tällä sivulla blogiaan kertoen kokemuksiaan naistoiminnasta.

Lapset ovat aina lapsia

Työssäni joudun aina välillä altistamaan itseni ikäville ja surullisillekin asioille. On kuitenkin saatava tietoa, että pystyy tiedostamaan ja hahmottamaan ongelmat.

Viime viikon torstaina osallistuin vähemmistövaltuutetun Säätytalolla järjestämään seminaariin, jossa julkistettiin selvitys Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Selvitys on nyt minun luettavien kirjojen listalla.

Lapsen etu -käsitettä valotettiin seminaarissa monelta kannalta. Toisten mielestä se oli epämääräinen, toisten luennoitsijoiden mielestä taas hyvin selvä: lapset ovat aina lapsia ja heidän oikeutensa on määritelty laissa.

Lapset ovat aina lapsia -määritelmä tuntui minustakin itsestäänselvältä. Meidän on nähtävä myös ilman vanhempia turvapaikkaa hakevissa lapsissa ensisijaisesti ihminen, lapsi, joka tarvitsee aikuisten suojaa.

On surullista, etteivät nämä lapset kotimaassaan pysty saamaan tarvitsemaansa suojelua. He joutuvat turvautumaan jopa ihmissalakuljettajiin paremman elämän toivossa muualla. Mutta on meidän aikuisten vastuulla tehdä oma osamme olosuhteiden parantamiseksi lasten lähtömaassa - siinä laajuudessa kuin se vain on mahdollista.
19.1.2010

Naiset meillä ja muualla

Kristillisdemokraattisten Naisten toiminnanjohtajana joudun tai pääsen tilaisuuksiin, joissa käsiteltyjen asioiden pohjalta voi vertailla suomalaisten naisten asemaa aina maailmanlaajuisesti.

Eilen osallistuin ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöseminaariin, jonka iltapäiväohjelma oli laadittu yhdessä Väestöliiton kanssa. Teemana oli Väestö ja kestävä kehitys.

Teemaa käsiteltiin usealta kannalta, mutta ehkä pysäyttävintä oli uusseelantilaisen Gil Greerin vetoomus kehitysmaiden lukuisten äitiyskuolemien takia. ”Naiset eivät kuole siksi, etteikö tiedettäisi syytä ja hoitoa, vaan siksi, ettei yhteiskunta ole vielä päättänyt, että heidän elämänsä on tärkeä.”

Maailmassa kuolee vuosittain yli puoli miljoonaa naista raskauteen ja synnytyksiin. Heistä 70 000 alle 20-vuotiaita, joiden keho on vielä kypsymätön ja jota aliravitsemus vielä heikentää.

Hiljattain julkaistussa raportissa naisten asemaa on tutkittu koulutuksen, terveyden, talouden ja poliittisen osallistumisen kannalta. Pohjoismaat ovat siellä kärjessä, Suomi tällä kertaa toisena. (The Global Gender Gap Report 2009, www.weforum.org)

5.11.2009