Keski-Suomen KD-naispiirin vuosikokous pidettiin 26.2. Äänekoskella. Vuosikokous otti kantaa seuraavien asioiden puolesta:
ESTEETTÖMYYS OTETTAVA PAREMMIN HUOMIOON SUUNNITTELUSSA
Luonto on runsaan lumen avulla pakottanut kaikkia Suomen kansalaisia eläytymään liikuntarajoittaisen arkipäivään: joka paikkaan ei pääse, liikkuminen on vaikeaa, usein jopa vaarallista.
Rakennetun ympäristön muuttaminen esteettömäksi on haastavaa, muttei mahdotonta. Suurin este on
myötätunnon, ei niinkään varojen puute. Eikä esteetön rakentaminen saa loppua siihen, että ulko-oven kynnyksen yli johonkin ovenvieruspaikalle pääsee pyörätuolillakin.
Osallisuus edellyttää mahdollisuutta olla siellä, missä muutkin. Esteettömyys on otettava paremmin huomioon kaikessa suunnittelussa ja sen toteutumista rakentamisessa on valvottava paremmin.
PALVELUTIEDOTTAMISTA PETRATTAVA
Monet tärkeät palvelut - poliisi, verotoimisto, työnvälitys - eivät enää ole lähipalveluja. Jotkut käyttäjistä tarvitsevat vapaapäivän töistä voidakseen asioidan virkailijan kanssa henkilökohtaisesti.
Palvelujen siirtymistä maantieteellisesti kauas yritetään korvata määräajoin toimivilla palvelupisteillä. Niistä tiedottaminen on kuitenkin riittämätöntä. Kun maisemassa ei enää ole kylttiä ohjaamassa poliisiin tai työnvälitykseen, palvelupisteen mainoksen on oltava säännöllisesti näkyvissä paikallislehdessä ja ilmoitustauluilla. Netti ei riitä palveluista tiedottamiseen.