Kuntauudistuksesta ja ehdokkuudesta kuntavaaleissa kertoo KD:n varapuheenjohtaja Sari Mäkimattila.
Uudenmaan KD Naisten toiminnasta kertoo naispiirin puheenjohtaja Maria Rajakari.
Tilaisuus on sunnuntaina 26.2. klo 15 Ruustinnan kammarissa Mäntsälässä, Vuotavantie 1.
Tervetuloa!
KD Naisten liittohallitus 6.2.2012
KD Naiset paheksuu kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen ratkaisua jättää Kansanlähetys ja SLEF (Suomen ruotsinkielinen evankeliumiyhdistys) ilman valtakunnallisille nuorisotyötä tekeville järjestöille tarkoitettua tukea.
Ratkaisun perusteluna oli osallistuminen vuonna 2011 ”Älä alistu” -kampanjaan, jonka tarkoituksena oli erään henkilön omakohtaisen kertomuksen pohjalta kertoa, että homoseksuaalisuudesta voi eheytyä. Arhinmäen mukaan kampanja olisi ollut nuorisolain vastainen, jonka keskeisiä arvoperusteita ovat yhteisöllisyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ja siksi tukia ei myönnetty.
KD Naiset ei pidä ratkaisun perusteita hyväksyttävinä. Ensinnäkään SLEF ei ole ollut edes mukana koko kampanjan järjestämisessä. Ennen muuta sanan- ja uskonnonvapautta vaalivassa maassa on täysin kestämätöntä perustaa ratkaisu tällaisiin argumentteihin, joilla rangaistaan nimenomaan yksilön omaan kokemukseen perustuvan asiallisen sanan- ja uskonnonvapauden käyttämisestä.
Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja suvaitsevaisuutta ei myöskään voi olla se, että yksilön seksuaalisen suuntautumisen muuttumista homoseksuaalisuudesta heteroseksuaalisuuteen – tai ainakaan siitä julkisesti kertomista – ei pidetä valtiovallan taholta sallittuna, mutta toisinpäin kylläkin. Tällaista suhtautumista on pidettävä vakavasti yksilön kokemusta väheksyvänä ja sen kieltävänä. KD Naiset katsoo, että ministerin tulisi viipymättä harkita ratkaisunsa perusteet uudestaan.
Etelä-Savon naispiirin vuosikokous la 18.2. klo 12 Mikkelissä, Päiväkeskus, Kiiskimäenkatu 2. Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
***
Kymen Naispiirin vuosikokous la 18.2. klo 13.00 Lappeenrannan kaupungintalon Kristiina-kabinetissa, Villimiehenkatu 1.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
***
Pirkanmaan naispiirin vuosikokous la 18.2. klo 14 Tampereen Marttalassa, Hämeenpuisto 39 A. Sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
***
Uudenmaan naispiirin vuosikokous ke 22.2. klo 18.00 Espoon valtuustotalossa KD:n ryhmähuoneessa, Espoonkatu 5.
Kokouksen päätteeksi KD Naisten toiminnanjohtaja Saara Ruokonen kertoo mm. kuntavaaleihin valmistautumisesta.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
***
Keski-Suomen naispiirin vuosikokous la 25.2. klo 14, Päijänne-salissa Vitapoliksen päärakennuksen 6. krs:ssa, Parantolantie 24, 40930 Kinkomaa.
Kokouksen aluksi VitaDays Oy:n edustaja esittelee uuden vanhuspalveluiden palvelukonseptin.
Ennen kokousta klo 13.30 vieailemme viereisessä Sairaala Kanervassa musiikillisen hetken merkeissä. Pj. Marika Visakorpi kertoo YK-matkasta.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
***
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun naispiirin vuosikokous la 25.2. klo 11 Oulussa Veikkauksen toimistolla, Torikatu 33. Sääntömääräiset asiat.
Marja-Leena Kemppainen pitää poliittisen tilannekatsauksen.
Tervetuloa!