Taiteen on annettava ylevöittävä kokemus

29.06.2010

Risto Rasilainen

– Taiteilijan avainkysymys on mielestäni, mikä maailmassa on kaunista, taiteilija Bartolomeo Prencipe sanoo.  –  Hyvän taiteen tulisikin antaa yleisölleen ylevöittäviä kokemuksia.

Italialaissyntyinen taiteilija asettui Suomeen

Kauneus on katsojan silmässä, kuuluu sanonta. Freskomaalari Bartolomeo Prencipen mielestä sen tulisi olla myös taiteilijan mielessä.

Italialaissyntyinen, tätä nykyä Riihimäellä asuva Bartolomeo Prencipe määrittelee itsensä ”italialaiseksi, joka jo on ehtinyt hyvin totuttautua Suomeen”.

Sopeutumista on edesauttanut suomalainen puoliso, jonka myötä kuvataiteilijan kotimaa vaihtui Välimereltä Pohjolaan, jo lähes kolme vuosikymmentä sitten.

Italian ja Suomen lisäksi Prencipellä on vielä kolmaskin maa, jonka hän kokee itselleen läheiseksi ja tärkeäksi.
– Seitsemän viime vuoden aikana olen puolisoni kanssa viettänyt paljon aikaa Israelissa, taiteilija kertoo.

Israelia kohtaan syntyi rakkaus

Rakkaus Pyhään maahan syttyi Prencipen pariskunnan tutustuttua Israelissa asuvaan raamatuntutkijaan Mirja Syväntöön,  edesmenneen lähetystyöntekijän Kaarlo Syvännön tyttäreen.

Tätä ennen Bartolomeo oli tehnyt omaa hengenelämäänsä koskevan perustavanlaatuisen päätöksen, eronnut katolisesta kirkosta.

– Koin katolilaisuuteen liittyvän paljon epätoivottuja piirteitä, jopa suoranaista kristinuskon vääristelyä.
Viitaten ateljeen työpöydällä olevaan Raamattuun Bartolomeo sanoo:
– Se evankeliumin totuus, joka löytyy täältä, ei välttämättä vastaa kaikkea sitä, mitä katolinen kirkko jäsenilleen opettaa.

Nykytaidetta keskiaikaisella  tekniikalla

Prencipe käyttää töissään affresco strappo -tekniikkaa, joka periytyy keskiajalta.  Se syntyi 1200-luvulla, kun jo tuolloin vanhoja freskomaalauksia haluttiin pelastaa kosteuden aiheuttamilta vaurioilta.

”Repäisytekniikaksi” nimetyn menetelmän keskeinen idea on siirtää karkeaa kiviseinää muistuttavalla taulupohjalla oleva työ kangasliinalle. Kostealle kalkki- ja hiekkamassalle maalatun työn kuivuttua ja tultua siirretyksi kangaspinnalle, se  muodostaa siihen rosoisen, vanhaa seinäfreskoa muistuttavan kovan kerroksen.

Bartolomeon mukaan teoksen voisi yhtä hyvin maalata suoraan karkealle seinäpinnallekin, ilman kankaalle siirtämistä.
– Olen puhunut tästä myös suomalaisille sisustusarkkitehdeille, mutta ajatus ei ole saanut vastakaikua.

Rajoituksensa muodostavat myös suomalaistalojen usein kipsi- tai lastulevyä olevat sileät seinäpinnat, jotka eivät sovellu freskomaisten töiden pohjiksi. 

Aiheita antiikista

Mielleyhtymiä antiikin taiteeseen synnyttävien Bartolomeon maalausten kuvailmaisu on pelkistettyä, lähes abstraktia. Myös hillitty väriskaala muistuttaa entisaikain Välimeren alueen seinämaalauksista. Töissä, joiden aiheina ovat vaikkapa amfora-ruukku tai muinainen, siivekäs Pegasos-hevonen, vaikutelma entisestään vahvistuu.

Teoksista välittyykin samanaikaisesti mennyt ja nykyhetki, niin maalausteknisesti kuin ilmaisullisesti.

Taiteilijan kutsumuksena ilmentää kauneutta

Kysymykseen, vaikuttaako pohjoisen Suomen ja Välimeren alueen valon erilaisuus taiteilijan työhön, Bartolomeo vastaa:
– Ei sillä ole merkitystä, taiteilijana värikartta on jo olemassa omassa mielessäni. Minun ei tarvitse etsiä oikeaa värisävyä tietynlaisessa valossa, se löytyy valmiina pääni sisältä.

Myös taiteilijan tehtävästä Bartolomeo Principella on mietitty näkemys. Se on pitkälti perinteisen taide-estetiikan mukainen.
– Taiteilijan avainkysymys on mielestäni, mikä maailmassa on kaunista, Bartolomeo sanoo.

–  Hyvän taiteen tulisikin antaa yleisölleen ylevöittäviä kokemuksia.

– Välittämällä sen sijaan vain ulkoisen todellisuuden kielteisiä, ei-toivottuja  ilmiöitä, taiteilija toimii päinvastoin. Hän altistaa vastaanottajat rumuuden estetiikalle, ja tartuttaa näin myös heihin omat negatiiviset tuntemuksensa.

Italialaiset esteetikkoja

Suomen ja Italian mentaalisia eroja havainnoinut Bartolomeo pitää asennoitumista taiteeseen - ja kulttuuriin ylipäätään - synnyinmaassaan kokonaisvaltaisempana kuin meillä.

– Italiassa ihmisten suhde ympäristöönsä ja siihen liittyviin asioihin on vahvasti esteettinen. Se näkyy tavallisessa arjessa, jossa elämyksiä saadaan kaikesta mikä koetaan kauniina ja itseä miellyttävänä. Tämä koskee vaatetusta, ruokaa, käyttöesineitä, jopa sosiaalista kanssakäymistä.

Myötäsyntyinen arvostus taidetta kohtaan tekee siitä jokapäiväiseen elämään liittyvän asian.
– Esimerkiksi vanha arkkitehtuuri on läsnä kaikkialla, sitä ei tarvitse erikseen hakeutua katselemaan.

Taiteilijan elämäntyötä viitoittaa usein peruskokemus

Vaikka Bartolomeon mielestä suomalaisesta nykytaiteesta löytyy paljon mielenkiintoista, on myös töitä ja tyylejä, jotka jättävät hänet tunnetasolla kylmäksi, ja joissa tekninen toteutus tuntuu olevan ainoa merkityksellinen asia.

– Taidetta ei ole se, että osaa piirtää hyvin pullon, taideteoksen on lisäksi ilmennettävä tuon pullon henkeä. Siihen tarvitaan jotain, joka syntyy ja purkautuu esiin tekijän  omasta sisimmästä.

– Eri taiteenlajit ovat sukua toisilleen. Värit, runous ja musiikki, kaikki syntyy samasta luovan mielen lähteestä. Joskus kuin itsestään, usein tietoisen hakemisen tuloksena.

Monien nykytaiteilijoiden tavoin myös Bartolomeon töiden ilmaisu on hyvin pelkistettyä. Esimerkiksi hedelmäkulhon kuvaamiseen riittää muutama harkittu ja tarkoin vedetty viiva.

Bartolomeon mukaan kaikki taiteilijat toteuttavat oman elämänkaarensa mittaista kutsumustehtävää. Sen lähtöpisteenä voi olla jokin, ehkä  lapsuudessa tai nuoruudessa koettu, voimakas elämys tai tapahtuma. Vuosien myötä taiteilijan elämään karttuu uusia kokemuskerroksia, joiden vaikutukset ilmentyvät hänen töissään.

– Esimerkiksi itselleni tällainen merkityksellinen kokemus ja taiteellisen työn innoittaja on ollut Pompeijin rauniokaupunki, sen muinaiset seinäpiirrokset.

– Niiden antamat vaikutteet näkyvät miltei kaikissa töissäni, enemmän tai vähemmän selvinä, toteaa taiteilija.