Asunnot, asuntorakentaminen ja vanhukset

Suomessa on käynnissä suuri asumisen ja asuntojen uusjako.
Asuminen halutaan keskittää suuriin kaupunkikeskuksiin ja maaseudulla kylät ja kunnat hiljenevät ja suuri kansallisomaisuus koko harvaanasutuilla seuduilla rapistuu ja menettää nopeasti käyvän arvonsa sekä maaseutu autioituu ja pusikoituu. Lisäksi sieltä on viety lähipalvelut. Vanhukset joutuvat muuttamaan lähikaupunkeihin, mutta kodeistaan he eivät saa sellaista hintaa, jolla he voisivat ostaa uuden asunnon.

Meillä osa vanhuksista voi jo nyt äärimmäisen huonosti maaseudulla, koska päättäjät eivät ole ajoissa huolehtineet kuntien elinvoimaisuudesta ja työpaikoista. Jokaisessa Suomen tuhansien järvien maan kunnassa voisi kukoistaa matkailuelinkeinot, jos sinne rakennettaisiin järvien rannoille hotelleja. Suuret ikäluokat eivät jaksa matkustaa ulkomaille ja nyt heille riittäisi kotimaan matkailu ja lisäksi ulkomailta on tulossa matkailijoiden ryntäys joka puolelle Suomea, jos vain hyviä majoitustiloja löytyy.

Suuret kaupungit kilpailevat rakentamisbuumeillaan ja pyrkivät näyttämään siten paremmuuttaan rakennuttamalla yhä korkeampia rakennuksia, ikäänkuin sillä voisi kukkotappelumaisesti osoittaa, kuka on suurin ja kaunein. Tämä on suuri virhe, sillä tällä kilpailulla tulee olemaan koko kansantaloudellisesti suuri hinta ja vääristää sitä todellisuutta mitä ihmiset kaipaavat ja todella tarvitsevat. Maapuolustuksellisestikin on erittäin mieletöntä keskittää asuminen muutamien kaupunkien keskelle ja laitamille pilvenpiirtäjiin suuri osa väestöstämme.

Nopea rakentaminen ja uusien rakennusmateriaalien kokeilu ovat jo nyt tuoneet esiin suuria rakennusvirheitä, joista asukkaat joutuvat kärsimään. Lisäksi rakennusfirmat näissä suurissa kaupungeissa pyrkivät saamaan maximihyödyn rakentamalla liian pieniä asuntoja, 15 neliön yksiöitä ja 53 neliöiden kolmioita, tavoittelemalla niihin nuoria ja opiskelijoita, koska näin pienissä asunnoissa eivät vanhukset voi selvitä apuvälineiden kanssa eikä ilman niitäkään. Myöskään lapsiperheille nämä eivät sovi kokonsa ja hintansa puolesta.

Kaupungeissa vanhusten asumistilanne tulee kärjistymään nopeasti, sillä heidän lukumääränsä kasvaa muutamassa vuodessa räjähdysmäisesti, eikä heidän tarvettaan vastaavia asumismuotoja kehitetä eikä rakenneta, sillä esim. Helsingissä on vielä paljon vanhoja hissittömiä kerrostaloja, joista vanhusten on päästävä muuttamaan pois , ettei massoittain vanhuksia jää kerrostalojensa vangeiksi. Nyt päättäjien on kohdattava koko totuus ja alettava näkemään pidemmälle. Rakentamisen suuntaa on muutettava siten, että vanhuksille rakennetaan esteettömiä, hissillisiä palveluasuntoja , että esim. Keski-Pasilaan pilvenpiirtäjien sijaan Länsi-Pasilan puolelle rakennetaan vanhusten asumiseen tarkoitettuja taloja, joiden keskellä on piha, jossa vanhukset ja lapset voivat kohdata. Kerrostalojen alakerrassa voisi olla päiväkerho, sairaanhoitajan vastaanotto, hieroja, kampaaja, jalkahoitaja ja muita omakustanteisia palveluja sekä suuri päiväkeskus. Tämä voisi olla pilottikohde, jonka tuloksia voisi hyödyntää muuallakin. Jos joku tarvitsisi kotisairaanhoitopalveluja, niin kotihoitajat voisivat kerralla käydä useamman asukkaan luona samalla kertaa, eikä matkoihin kuluisi niin paljon aikaa kuin nyt. Myös kaupunki säästäisi kotipalvelukustannuksissa ja yhteisöllisyys alueella olisi taattu.

Anneli Louneva

KD Naisten liittohallituksen jäsen